Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

http://salo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/72

[image]

Kuulutus

 

Asianumero

535/01.01.01.02/2020

 

 

 

SALON KAUPUNGIN VANHUSPALVELUISSA ON AVOINNA LÄHIHOITAJAN SIJAISUUS
AJALLE 9.3. - 31.7.2020

Nyt etsimme joukkoomme tekijää, joka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään on valmis tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.

Ensisijainen sijoituspaikka on Pohjoinen kotihoito.

Kotihoidon hoitajan tehtävänä on tukea asiakkaan toimintakykyä siten, että hän voi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Asiakkaina ovat pääsääntöisesti vanhukset, mutta myös vammaiset ja muut avun tarvitsijat.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä annetun lain mukainen pätevyys. Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa olevaa ajokorttia, oman auton käyttöä ja voimassa olevaa hygieniapassia.

Etsimme joustavaa, innostunutta ja rakentavaan yhteistyöhön kykenevää henkilöä. Kotihoidossa on käytössä toiminnanohjausjärjestelmä, jonka käyttöä kehitetään edelleen. Kehitysmyönteisyys ja asiakaslähtöisyys luetaan eduksi. Arvostamme myös hyviä atk- taitoja sekä sitoutumista omahoitajuuteen.

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, työterveyshuollon palveluita, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Tehtäväkohtainen palkka on 2244,22 euroa kuukaudessa.

Palvelussuhteessa noudatetaan (2) kuukauden koeaikaa mikäli virka- ja työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.

Lisätietoja tehtävästä antaa aluepäällikkö Niina Jantunen, niina.jantunen@salo.fi puh. 044 7726106 tai tiiminvastaava Teija Lehtiranta, teija.lehtiranta@salo.fi 044 7726113

Oletko sinä etsimämme henkilö? Jos, niin sähköisen hakemuksen voit helposti täyttää osoitteessa www.kuntarekry.fi Työavain on 276710

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi, 02 778 2164


Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / Lähihoitajan sijaisuus Pohjoinen kotihoito. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haku tehtävään päättyy 28.02.2020 klo 12.00.

 

 

 

Nähtävänä: 14.-28.2.2020, www.salo.fi/kuulutukset


Julkaistu muualla verkossa: www.te-palvelut.fi, www.kuntarekry.fi

Julkaistu: 14.02.2020 08.25


Lisätietoja Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043