Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

http://salo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/118

[image]

Kuulutus

 

Asianumero

949/01.01.01.01/2020

 

 

SALON KAUPUNGIN TERVEYSPALVELUISSA ON AVOINNA KOLME SAIRAANHOITAJAN TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAA TYÖSUHDETTA TERVEYSKESKUSSAIRAALAN OSASTOLLA 1

Etsimme joukkoomme tekijää, joka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään on valmis tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.

Salon terveyskeskussairaalan osastolla 1 hoidetaan aikuisia ja ikääntyneitä Salolaisia potilaita. Osasto on profiloitunut avh- sekä infektiopotilaiden hoitoon, mutta osastolla hoidetaan myös muiden erikoisalojen potilaita sekä geriatrisia potilaita.

Työhösi kuuluu sairaanhoitajan monipuolinen työ terveyskeskussairaalan osastolla. Työ on kolmivuorotyötä.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto. Tehtävän hoito edellyttää tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa.

Tehtäväkohtainen palkka on 2514,90 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi 6 kuukauden jälkeen sinulle maksetaan henkilökohtaista palkanlisää.

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, laajennettuja työterveyshuollon palveluita, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Palvelussuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa mikäli virka- ja työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.

Työsuhde täytetään ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt valitsevalle viranomaiselle hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työn aloittamisesta.

Lisätietoja tehtävästä antaa; VO1 osastonhoitaja Eeva Kaukinen p.0447723693, eeva.kaukinen@salo.fi vs hallinnollinen osastonhoitaja Kaisa Nisula p.0447723014, kaisa.nisula@salo.fi

Oletko sinä etsimämme henkilö? Jos niin, sähköisen hakemuksen voit helposti täyttää osoitteessa www.kuntarekry.fi Työavain numero on 281 107.

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi, p.02778 2164

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / sairaanhoitaja tk-sairaala. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

 

Haku tehtävään päättyy 26.3.2020 klo 12.00.

 

 

Nähtävänä: 11.-26.3.2020, www.salo.fi/kuulutukset


Julkaistu muualla verkossa: www.te-palvelut.fi, www.kuntarekry.fi

Julkaistu: 11.03.2020 10.11


Lisätietoja Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043