Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

http://salo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/129

[image]

Kuulutus

 

Asianumero

1053/01.01.01.01/2020

 

 

 

 

Salon kaupungin vanhuspalveluiden kotihoidossa on haettavana seitsemän (7) lähihoitajan toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta

 

Etsimme Läntiseen, Itäiseen, Pohjoiseen ja Eteläiseen kotihoitoon tekijöitä, jotka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään ovat valmiita tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.

 

Kotihoidon hoitajan tehtävänä on tukea asiakkaan toimintakykyä siten, että hän voi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Asiakkaina ovat pääsääntöisesti ikääntyneet ja/tai toimintakyvyltään heikentyneet henkilöt.

 

Etsimme joustavia, innostuneita ja rakentavaan yhteistyöhön kykeneviä henkilöitä, jotka liikkuvat tarpeen mukaan eri tiimeissä. Kotihoidossa on käytössä toiminnanohjausjärjestelmä. Kehitysmyönteisyys ja asiakaslähtöisyys luetaan eduksi.

 

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä annetun lain mukainen pätevyys. Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa olevaa ajokorttia, oman auton käyttöä ja voimassa olevaa hygieniapassia sekä varmennekorttia. Jollei varmennekorttia ole, haetaan se heti työsuhteen alussa.

 

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

 

Tehtäväkohtainen palkka on 2 244,22 euroa/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi 6 kuukauden jälkeen sinulle maksetaan henkilökohtaista palkanlisää.

 

Työsuhteeseen valitun tulee esittää todistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työn aloittamisesta.

 

Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työsuhteet alkavat seuraavasti:

-Läntinen kotihoito, sopimuksen mukaan

-Pohjoinen ja Eteläinen kotihoito, sopimuksen mukaan syksyllä 2020

-Itäinen kotihoito, 1.4, 29.6 ja 1.8.2020.

 

Lisätietoja tehtävistä antavat:

 

Läntisen kotihoidon aluepäällikkö Marjo Vähäkangas p. 044 772 6124, marjo.vahakangas@salo.fi.

Itäisen kotihoidon aluepäällikkö Elisa Riski p. 044 772 6118, elisa.riski@salo.fi

Pohjoisen kotihoidon aluepäällikkö Niina Jantunen p. 044 772 6106, niina.jantunen@salo.fi,

Eteläisen kotihoidon aluepäällikkö Tapio Lahti p. 044 772 6257, tapio.lahti@salo.fi

 

Oletko sinä etsimämme henkilö? Jos, niin sähköisen hakemuksen voit helposti täyttää osoitteessa www.kuntarekry.fi, työavain: 284197

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi, p.044 7782164

 

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / lähihoitaja/kotihoito. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta. Haku tehtävään päättyy 31.3.2020 klo 12.00.

 

 

 

Nähtävänä: 17.-31.3.2020, www.salo.fi/kuulutukset


Julkaistu muualla verkossa: www.te-palvelut.fi, www.kuntarekry.fi

Julkaistu: 17.03.2020 14.35


Lisätietoja Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043