Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

http://salo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/329

[image]

Kuulutus

 

Asianumero

2720/01.01.01.02/2020

 

 

 

 

Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee kahta varhaiskasvatuksen opettajan sijaista

Etsimme joukkoomme tekijää, joka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään on valmis tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.

Ensisijainen sijoituskohde on Inkereen päiväkoti.

Sijaisuudet ovat ajalle 3.8.- 20.12. 2020 ja 3.8.-21.10.2020.

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa varhaiskasvatuksen pedagogisesta suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmänsä osalta ja johtaa tiiminsä pedagogista työtä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018 § 26) mukainen tai varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen (75 §) mukainen kelpoisuus.

Tehtävässä tarvitaan laaja-alaista pedagogista varhaiskasvatuksen osaamista.

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Tehtäväkohtainen palkka on 2530,56 euroa kuukaudessa.

Työsuhteeseen valitun tulee esittää lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukaisen rekisteriotteen ennen työsopimuksen tekemistä.

Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa mikäli virka- ja työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.

Oletko sinä etsimämme henkilö? Jos, niin sähköisen hakemuksen voit helposti täyttää osoitteessa www.kuntarekry.fi, työavain: 303977.

Lisätietoja tehtävästä antaa Siv Ilola, siv.ilola@salo.fi, 0447787920.

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi, 044 778 2278.

 

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / VO Inkere. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haku tehtävään päättyy 20.07.2020 klo 12.00.

 

 

 

 

Nähtävänä: 6.-20.7.2020, www.salo.fi/kuulutukset


Julkaistu muualla verkossa: www.te-palvelut.fi, www.kuntarekry.fi

Julkaistu: 06.07.2020 09.06


Lisätietoja Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043